
TURISTI S/K18
“Suunnitellu tän kaiken tismalleen.” Turisti on yhtä kuin tämä hetki. Suomen parhaita lavaesiintymisiä tarjoava artisti hyppäsi koko maan tietoisuuteen syksyllä 2022 sinkkulistojen kärkeen nousseella “Tippa T” singlellään.
Virheetön flow, koukuttavat kertsit, räävitön energia ja lähes täydellisyyttä hipova live-esiintyminen – lista voisi jatkua loputtomiin. Turisti painii täysin omassa sarjassaan.
Lavalle noustessaan Turisti ei ainoastaan räppää. Hän tanssii, laulaa, näyttelee ja tarjoaa yleisölle todellista teatteria bändinsä, Obikeys & DJ Yanarito, säestyksellä. Turistin Traveller-liveshow ei jätä ketään kylmäksi.
Lipun hinta ennakkoon ja ovelta 29,90€. Keikka toteutetaan aiemmasta ilmoitetusta poiketen, tuotannollisista syistä, yhdistettynä S/K18 -tapahtumana. Tapahtumassa on erillinen K18- alue. Molemmilta alueilta, sekä ikärajattomalta että K18 alueelta, on hyvä näkyvyys lavalle. Järjestyksenvalvojat valvovat liikkumista alueiden välillä.
Noudatamme kaikissa tapahtumissamme turvallisen tilan periaatteita. Undergroundissa on nollatoleranssi kaikelle häirinnälle ja ahdistelulle ja puutumme epäasialliseen käyttäytymiseen erittäin matalalla kynnyksellä. Henkilökunta auttaa ja puuttuu häiriötilanteisiin.
Ovet 18:00 / Showtime 20:00. Mikäli uusi aikataulu ei sovi, jo ostetut liput on mahdollista palauttaa Tikettiin maanantaihin 28.4 mennessä.