RODEO

YLEISÖN HURMANNUT RODEO LÄHTEE SYKSYLLÄ KATTAVALLE SYYSKIERTUEELLE

Ensimmäisillä kesän festareillaan parhaillaan keikkaileva superyhtye RODEO lähtee syksyllä kattavalle RODEOSYKSY ‘25 -kiertueelle ympäri Suomen. Anna Puun, Erinin ja Ida Paulin muodostama yhtye on tunnettu vahvoista ja elämänmakuisista kappaleistaan, joissa yhdistyvät isot pop-melodiat ja kantrimusiikki. RODEOn syyskiertue alkaa 3. lokakuuta Järvenpään Aino Areenalta ja päättyy 19. joulukuuta Vantaan Tulisuudelmaan. Liput syksyn kiertueelle ovat myynnissä nyt.

RODEOn live-energia on hurmannut sekä yleisön että musiikkikriitikot. Huhtikuussa yhtye kruunasi albumijulkaisunsa kolmella loppuunmyydyllä Tavastian keikalla.

“Konkareiden uuden kantripopyhtyeen kappaleet leimahtivat debyyttikeikoilla esiin täydellisen lumoavasti” – Helsingin Sanomat 25.4.2025

“Jos pitää näistä naisista erikseen, saattaa langeta loveen kun näkee heidät yhdessä livenä” – Ilkka-Pohjalainen 27.6.2025

RODEO julkaisi huhtikuussa odotetun debyyttialbuminsa Rodeo, jonka keskiössä on yhtyeelle ominainen voimakas tarinankerronta. Viisi tähteä Soundilta saaneelta albumilta löytyvät muun muassa singlet Ensimmäinen rodeo, Mieti mitä sä teet ja Jäävuorii sekä etenkin TikTokissa julkaisunsa jälkeen ilmiöitynyt Katala nainen. RODEOn uusin julkaisu Kesähäät on toiveikas rakkauslaulu, joka on saanut ensisoittonsa kesän festarikeikoilla.

 

RODEO Sawohouse Undergroundissa 10.10.25 showtime klo 22.00. K18

Ennakkoliput 44€(sis pm), ovelta 48€.

  • 00

    Päivää

  • 00

    Tuntia

  • 00

    Minuuttia

  • 00

    Sekuntia

Päivä

loka 10 - 11 2025

Kello

8:00 pm - 1:00 am

Osta lippu

ENNAKKOLIPUT
Kategoria
ENNAKKOLIPUT

Seuraa meitä SoMessa

© 2025 Copyright by Sawohouse Underground